Onkos teillä kilttejä taaperoita?

"Voihan kettu sentään" ja "persikka soikoon"- äidin pinna on koetuksella erään Herra "EI":n kanssa. Ja jos suusta kuuluu vain alkuosa lausahduksesta, taapero jatkaa: "toikoon!"

Samalla kun talossa asuu kaikesta kieltäytyvä ja taisteleva (toisinaan myös äärettömän iloinen ja vekkuli) taapero, pitäisi vielä miettiä mitäpä sitä joululahjaksi pikkuisille ja vähän isommillekin. 

Mutta ansaitseeko tuo uhmailija lahjoja?

No, eipä niitä voi olla hankkimattakaan vaikka tontut toteaisivatkin ettei lahjoja tällä kertaa tipu. Ja joulua seuraa tietysti ne synttärit. Huoh.

Jotain hyödyllistä ja pitkään iloa tuottavaa (ja mahdollisesti myös suomalaista). Legoja, junarataa, autoja, kerhoreppu, kirjoja. Sitten meidän tapauksessamme myös essu askarteluun/leivontaan, uusi kylpytakki, leikkikeittiö kapustoineen ja ihanaakin ihanampi Zipit-päiväpeite.

Siinä jotain taaperolle, mutta entäpä pieni tyttönen? Kuinka sitä voi unohtaa mitä pieni vauva tarvitsee? Enemmän syliä, hoivaa ja hymyjä - eli mission impossible sanoisin.
Viime viikolla ihanan eloisa neuvolalääkäri kuitenkin auttoi minua huomaamattaan myös joululahjan mietinnöissä. Neuvolakäynnillä lääkäri antoi tyttöselle soimaan vedettävän lelun, josta pitivät sekä pikkuinen että isovelikin. Kehuin lopussa lääkärille, kuinka on ihanaa käydä täyden palvelun neuvolassa, missä hoituu kätevästi nämä joulupukki-asiatkin!

Ihania joululahjoja löytyy:

• Ommeltujen vaatteiden kirppis / Facebook - paikka joka yhdistää ideat ja toteuttajat. Helpottaa kummasti kun ei ehdi tai osaa.
• Kirpputorit - hyväkuntoisia kirjoja ja pelejä löytyy paljon. Kirppareilta löytyy myös lahjaideoita, vaikka ei sieltä suoraan lahjoja ostaisikaan. Kuopiossa lastenkirpparit Pikkukirppu (Levänen) ja PikkuVanha (keskusta).
• Zipit-päiväpeite / Bedit - helpot päiväpeitteet vetoketjulla.

Viime vuonna löysin K:lle netistä suomalaisen ihanan, tumman puukeinuhevosen joululahjaksi (mummo tosin maksoi sen), mutta tänä vuonna ultimatemarketin valikoimista en enää löytänyt kyseistä heppaa. Tänä vuonna yritin etsiä suomalaista ja vaatimuksiani täyttävää, pitkäikäistä leikkikeittiötä - ja päädyimme tuunattuun ikean keittiöön. Se siitä suomalaisesta. Miekkosen kanssa yhteispelillä suunniteltu leikkikeittiön maalaaminenkin jäi, kun en jaksanutkaan innostua maalaamisesta kuin tunnin ajaksi. Onneksi valmista tulee ilman osallistumistanikin.

Nyt pakkaamaan lahjoja viinilasin kanssa. Eli toisin sanoen viime tingassa, yömyöhällä, toinen silmä auki ja se pieni viinipullo unohtuneena Alkon hyllylle. Railakasta joulua!

Vatsasta rinnan päälle

"Tumma tukka näkyy jo!", kannusti kätilö KYS:n synnytyssalissa, hetki ennen Tuutusen syntymäaikaa. Kannustuksesta tiesin jo että uusi tulokkaamme on tyttö, koska Kostilla oli jo syntyessään vaalea tukka, niin mielessäni ei ollut muuta vaihtoehtoa. Ja tyttöhän sieltä tuli!

Heti synnytyksen jälkeen sanoin tapahtuman olleen "ihana kokemus" ja olen edelleenkin sitä mieltä. Kostinkaan synnytyksestä ei jäänyt traumoja, mutta tyttösen synnytyksessä tunsin olevani tilanteen herrana ja läsnä aivan eri tavalla. Jälkikäteen muistan varmaan parhaiten keinustuolissa keinuttelun ja sen kuinka osasinkaan "hengittää alaspäin" (en tiedä ymmärtääkö kukaan koskaan mitä tuolla tarkoitan) niin että sain voimaa synnytykseen. Mutta onhan synnytys aina synnytys.

On siis kulunut kaksi viikkoa synnytyksestä ja olemme jo hyvinkin arjessa kiinni. Tuntuu että esikoinen vie kaiken huomion, eikä uutukaista ehdi ihailla tarpeeksi, saati pitää lähellä. Huonon omantunnon siivittelemänä kävin Kuopion kantovälinetukihenkilön juttusilla ja hän neuvoi minua vauvan kantamisessa liinassa ja kantorepussa (manduca), niin että pystyisin tarjoamaan läheisyyttä myös tyttöselle. Vaikka kannoin Kostiakin Kimperin trikooliinassa silloin tällöin parin kuukauden ikäisenä, en arvannutkaan kuinka paljon tukea vielä voisin saada kantamisen onnistumiseen (lapsen lonkkien oikea M-asento, vastasyntyneen niskan tukeminen, kantaminen ulkona talvella). En halua jumittua kahden lapsen kanssa pieniin kotiympyröihin, vaan harrastaa ja nähdä ihmisiä ainakin lähes normaaliin tapaan ja kantoliinailu antaa lisää turvaa tälle ajatukselle.

Ja kappas - tämän aamupäivän pystyin pitämään tyttöä lähellä Kaislakehdon trikoisen kantoliinan avulla ja kokkailemaan Kostin kanssa kanamurekepihvit ja leipomaan näkkileipää ja keksejä. Nyt tuntuukin että pystyn ihan mihin vaan!

Tietoa ja apua kantamiseen löytyy muun muassa täältä:
Kantoliinayhdistys
Kuopion kantoliinakahvila

Leivon, leivon muikkia

Olen jossain vaiheessa päättänyt kehittää itseäni kotiäitinä ollessani. Jo sinänsä äitiys ja nimenomaan kotiin jääminen on muuttanut minua ihmisenä juuri siihen suuntaan mitä olen kaivannutkin, kohti arjesta nauttimista.

Arjessa kehittyminen tämän 1v 9kk ajanjakson aikana on tarkoittanut organisoidumpaa taloudenhoitoa, rutiineja ja terveitä aikatauluja sekä ehdottomasti ruuanlaittoa ja leipomista! Organisoidummalla taloudenhoidolla en kylläkään tarkoita muuta kuin että siinä oli aiemmin huomattavasti kehitettävää ja kehitystä on tapahtunut.

Ruuanlaitosta ja leipomisesta on tullut minulle intohimo, eikä meillä enää juuri muuta leipää syödäkään kun  omatekemääni. Haaveissani on ollut pitkään muikkukukon valmistaminen, joten se nousi tämän viikon haasteeksi supisteluista huolimatta. Ohjeena minulla oli luottokeittokirjani Kotiruoka (Isotalo & Kuittinen) resepti ja hyvän kokemukseni perusteella aion käyttää edelleenkin sitä. Muikkuja käytin hieman vähemmän ja lihatiskin rasvaista siankylkisiivua puolestaan hieman enemmän kuin ohjeessa.




Ainoa haaste ja aikaavievintä näin raskaana olevalle herkkikselle oli muikkujen perkaus (normaalisti kalan perkaaminen ja mädin näkeminen ei nostata minussa tunteita) ja tietysti kuuden tunnin mittainen paistoaika.

Kosti auttoi minua urakassa parhaansa mukaan:
innostui muikuista
ja hoki koko illan ja seuraava päivänkin "muikki, muikki",
tökki reikiä kukkoon
ja silitteli sitä leivontavaiheessa.

Muikkukukon saumojen silittelyssä on jotain hyvin rentouttavaa. Ihanaa oli myös se, että leivonnan aikana mikrosta heijastui ihanan pirteä olemus (koska jaksoin aamulla peittää väsymyksen rippeet pikkuisella pakkelikerroksella).

Pieniä, mutta niin suuria iloja!

Kun Taaperokin odottaa vauvaa

"Tuutu", sanoo Kosti ja nostaa omaa paidan helmaansa. Pyöritämme miehen kanssa päätämme ja yritämme selittää että Tuutu ei kasva Kostin mahassa, eikä myöskään isin, vaan ainoastaan äidin mahassa. Lapsen mieli on ihmeellinen. Hetki sitten elimme vielä siinä uskossa että Kosti ymmärtää että Tuutu on vauva, joka kasvaa äidin mahassa. Kun taas selitin keväällä nelivuotiaalle kummilapsellemme että Miia-tädin mahassa kasvaa vauva, hän ilmoitti reippaasti että hänen mahassaan ei.

Kosti on kyllä ollut alusta saakka tiiviisti odotuksessamme mukana todella luonnollisella tavalla - kulkenut mukana äitiysneuvolassa ja kuunnellut sydänääniä, keksinyt (mummon avustuksella) "Tuutu"-nimen masuasukille, silitellyt ja rasvannut mahaani. Kaupassa eräs täti kysyikin minulta että kuinkakohan Kosti mahtaa ottaa tulokkaan vastaan, vastasin etteihän sitä voi koskaan tietää mutta uskon että isoveli on ainakin lapsenhoitoon osallistuvaa sorttia. Kosti valitsi tulokkaalle tutitkin ja "auttoi" lajittelemaan vauvanvaatteita pesua varten. Olemme yhdessä tottuneet jo tuplarattaisiinkin, kun Kostin rattaista puhkesi kerralla kaksi rengasta emmekä ole jaksaneet vielä hankkia uusia.

Alkuraskaudesta lueskelin aiheesta muun muassa tuoreesta kirjasta Kun kolmesta tulee neljä (Laajasalo, T. 2013). Kirjan parhaana vinkkinä (näin etukäteen ajateltuna) on imetyskori, johon kerätään tarvikkeita sekä äidille että esikoiselle imetyshetkeä helpottamaan. Kyseisiä tavaroita käytetään siis vain imetyshetkinä.


Imetyskoriimme olen suunnitellut seuraavia tarvikkeita:

Äidille/vauvalle:

• vesipullo, harso

Kostille:

• 
  
• Jr-magneettirasia, jonka ostin ihanasta lelukauppa Tivolista (Maljalahdenkatu 31, Kuopio)
• Joku uusi kirja tai parikin jossa on paljon katseltavaa ja etsittävää (vielä hankkimatta)
• Vesipullo tasapuolisuuden nimissä
• Joskus voin rohkaista Kostia hoitamaan myös nukkea, koska ainakin nyt se kiinnostaa

• Jos nämä eivät tehoa niin järeämpänä keinona toimii tv:stä tuttu Mimi & Kuku -dvd.

Taaperoni ei varmastikaan ymmärrä mikä se Tuutu-vauva oikeen on, joten hänen ensireaktionsa vauvastamme jännittää. Uskon myös itse olevani herkässä tilassa, joten toivon että Kosti ei ala karttamaan minua muutoksen kohdatessa. 

Pieni haikeus pyörähtää mieleeni, kun ajattelen että joudun jakamaan pian huomioni kahden lapsen kesken - ehdinkö enää huomata Kostin niin ihastuttavia velmuiluja tai jaksanko hassutella niin että itseäkin naurattaa?

Musiikkia masuvauvalle

Kiireessä unohtaa kuunnella - kuunnella itseään ja toisia. Kun nyt tiedostin tämän, niin muistin taas rakkauteni lauluun, musiikkiin ja sen tuomaan harmoniaan.

"Tuutu" on nyt hieman yli 31-viikkoinen masuvauva. Kun odotin Kostia, kävin aktiivisesti laulutunneilla, harjoittelin ja esiinnyin joulun alla kuorossakin. Verrattuna edelliseen odotukseen, olen kyllä puhunut ja lukenut kirjoja enemmän ääneen. Musiikkia kuuntelin töissä Kostia odottaessa paljon. Nyt kun lauluun ei ole panostanut tiedostetusti, toukokuun laulutuntien jälkeen kuitenkin laulaminen on unohtunut melkeinpä täysin.

Lähteiden pohjalta pieni tietoisku:
Jo 25 viikkoinen sikiö kuulee hyvin ja reagoi vatsan ulkopuolisiin ääniin. Matalat äänet kuullaan aiemmin ja jo 16. viikolla sikiö voi tuntea äänen värähtelynä. Ilmoille on heitetty, että sikiön kuulemat äänet voisivat mahdollisesti vaikuttaa myöhempään kielelliseen ja motoriseen kehitykseen. Äänten kautta sikiö saa kokemuksia ulkomaailmasta ja niiden avulla vauva tunnistaa syntyessään oman yhteisönsä. Laulettu ääni on voimallisempaa, koska se kohtaa sikiön syvätietoisuuden. Äidin laululla on vauvan tunnetiloja tasaava vaikutus. 

Millainenkohan Kostista olisi tullut ILMAN laulua..huhhuh! Poika kyllä rauhoittui aina Wade in the water -biisiin, vaikka otin sen "ohjelmistooni" vasta kun Kosti oli noin kahden kuukauden ikäinen. Kostia odottaessani en ehtinyt kiinnittää tarpeeksi huomiota täyteen kalenteriin. Nyt osaan ja pystyn ehkä paremmin rauhoittamaan elämää ja itseäni, jopa ilman musiikkia. Pienen musiikkikokeilun jälkeen huomaan kuitenkin, että taustamusiikin avulla jaksan taaperoni kiukuttelua pidempään.

Mutta mihin ääniin haluaisin masuvauva-Tuutuni tottuvan ja rauhoittuvan? Millaisesta musiikista itse nautin ja mikä rentouttaa?

• Rytminen, tanssittava musiikki
• Tekee hyvää ja sitä voi tanssia yhdessä vauvan ja jo nyt taaperonkin kanssa (esim. reggae). Täytynee myös kaivaa pitkästä aikaa laatikosta iltajumpaksi Zumba dvd. Oman jumpan aikana mies saa hyvinkin lähteä lenkille, kuka nyt yleisöä kaipaisi?

• Laulaminen
• Tarkoitus olisi myös löytää joku tuttu rentouttava laulu, jota joku toinenkin voi laulaa niin että vauva rauhoittuu. Suomenkielinen (isovanhempia ajatellen). Wade in the waterin (negrospirituaali) lisäksi lauloin Kostille vauva-aikana ihanaa kappaletta Äidin sydän. 

• Joku levy tai soittolista, joka rauhoittaa minuakin. Sellaista musiikkia mitä on hyvä kuunnella vaikka taaperon päiväuniaikaan jos ei ole vauvan uniaika.

• Lastenlaulut ja loruttelut



Bola-koru sydän kehikolla / Raskauskeiju.fi

• Avoimessa vauvakerhossa ja konservatorion muskarissa opitut, lastenlaulukirjat kuten Vauvakulta (2011, Alho & Lumme)
• Lorut ja laulut on hyvä ottaa osaksi jokapäiväistä arkea - aamulaulut, iltalaulut, kylpyloruttelut yms.

• Meksikolainen Bola-koru
• Tällainen koru oli käytössä Kostin odotusaikana, mutta katosi ennen synnytystä, joten nyt täytyy hankkia uusi Tuutua varten. Koru on hyödyllisen helinän lisäksi myös kaunis koristus omiin arkivaatteisiin.

Kun lueskelin hetken musiikista ja sikiön kehityksestä ja odottavan äidin hyvinvoinnista, innostuin myös musiikin mahdollisuuksista kivunlievityksessä ja rentoutumisessa synnytyksen aikana. Nyt kun yksi synnytyskokemus on takana, ainakin luulee tietävänsä mitkä olivat ne haastavimmat hetket ja millaista apua ylipäätään kaipaisi. Saapa nähdä saanko supistusten aikana nyt hengityksen kulkemaan paremmin ja rentouduttua, jos tietoisesti haen tukea musiikista ja äänen tuottamisesta. Synnytystapahtuma on kuitenkin aina ainutkertainen, joten en ota turhia paineita tulevasta.

Lisää musiikin vaikutuksesta sikiöön ja odottavaan äitiin mm. täältä:

• Sikiöaikainen oppiminen valmistaa tien syntymänjälkeiseen elämään: http://www.tieteessatapahtuu.fi/0404/huotilainen.pdf

• Ääni siltana äidin ja lapsen varhaisessa vuorovaikutuksessa: http://www.harmoninenlaulu.org/kirjasto/silta.htm
• Hyviä oppeja synnytystä varten. Laulutunneiltakin tuttu A-O-U-M täytyy muistaa ottaa käyttöön!

• Bola-korun tilasin Raskauskeijusta

Äiti ja nainen samassa paketissa

Välillä unohdan olevani nainen. 

On vain äiti joka pyyhkii lapsensa kasvot puhtaaksi ja katsoo että päällä on puhtaat vaatteet, vaihtaa vaipat ja niistää nenän. Sama äiti unohtaa harjata omat hiuksensa, korkeintaan kiepsauttaa hiukset pikaisesti kiinni ulos lähtiessä ja pukeutuu siihen mikä tulee ensimmäisenä vastaan (samaan johon eilenkin). Sitten ihmettelen taas missä minä olen.

Tätä samaa ihmetellään myös keskustelupalstoilla, vaikka jotkut äidit kivenkovaa väittävätkin olevansa edelleen naisia. Pöh ja pah. Jossain vaiheessa lipsahtaa varmasti niin ettei näe itsessään sitä naista isolla N:llä.

Hätäännys iskee väistämättä. Eihän tämä vain ole pysyvä tila?

Onneksi ei. Repsahtamisen tiedostaminen on jo puolessa matkassa takaisin naiseuteen.

En voi sanoa että olisin repsahtanut, koska olen huolehtinut itsestäni toisella tavalla: lenkkeillyt hiki hatussa ja tukka putkella. Ja niinhän se tukka on välillä unohtunut. Onneksi sentään poika muistuttaa minua huolehtimaan itsestäni etsimällä usein laatikosta "arjaa" (=harjaa). Ehkäpä karua kuontaloani katsellessa Kosti onkin oppinut harjan paikan. Voi ei..

Suurta muutosta prosessiin äidistä naiseksi ei tarvita, vaikka oman haasteensa luo tämä kasvava mahani. Naiseksi itsensä tunteminen oli huomattavasti helpompaa silloin kun odotin Kostia ja työskentelin toimistossa, koska koin että edustavasti pukeutuminen kuului osaltaan myös työhöni. Kuka katsoo minua nyt, kun edes itse ei ehdi peiliin vilkaista? Mutta kun katsoo niin kauhistuu.

Muutos lähtee nyt vastoin kaikkia odotuksia: ulkoapäin.

Onneksi rakas anoppini on kampaaja, joten kynnys laittaa hiukset kuntoon (ja vielä päiväsaikaan taaperon kanssa) ei ole kovin suuri. Poika leikkii legoilla ja äiti saa väriä elämään. Mikään ei piristä naiseutta niin kuin uusi hehkuvanpunainen väri hiuksissa! Kun tuore väri on saatu hiuksiin ja muoto leikattu, on mukavampi joskus laittaa jopa lämpörullat tukkaan!

Taannoinen vaatekaappini siivous auttaa myös tämänhetkistä prosessia, koska kauniit ja naiselliset vaatteeni ovat helpommin löydettävissä. Uusia vaatteita en tällä hetkellä viitsi ostaa, säästän ostokset sitten lähemmäs talvea. Kun vaatteet on järjestelty viisaasti, niiden yhdisteleminen ja valitseminen käy nopeasti aamukiireessäkin. Vaatteiden valinnassa helpottaa myös se, kun valinnan seuraavaksi päiväksi tekee jo edellisenä iltana.

Väsymys vie voimat naisesta niin kuin äidistäkin, mutta kunnon ihonkuorinta tekee hyvää. Etenkin nyt raskaana olen kiinnittänyt enemmän huomiota hyväntuoksuisiin tuotteisiin, siksipä valitsen tuotteet tuoksun mukaan. Freemanin kuorinta-aineet ja naamiot, Lumenen lakalle tuoksuvat kasvovoiteet piristävät raikkailla tuoksuilla.

Kynsilakkaa kynsiin arkena, väriä vaatteisiin, kaikki kauniit korut taas  käyttöön. Äiti tarvitsee myös välillä juttuja joihin ei sisälly lapset sekä puheissa että mahdollisuuksien mukaan tekemisissä.

Eikä aina tarvitsekaan tuntea olevansa muuta kuin Äiti. 

Äiti on ihan hyvä.

Mikä saa äidin silmät säihkymään?

Keittiö on tuoksua tulvillaan. 

Ei, se ei ole täysi vaipparoskis vaan ruoka ja tuore leipä.
Keittiö tuoksuu hymylle, pojan ja äidin ilolle. Onnellisuudelle siitä että tänään on hyvä päivä.       Tänään äitiä ei ole purtu, känkkäränkkäkään ei ole ilmaantunut paikalle - ehkä sekin huumaantui näistä ihanista tuoksuista!

Eikä voi olla ihanampaa tunnetta kuin hyvä päivän aloitus!

Kosti leikki innoissaan itsekseen omilla keittiövälineillään, sirotteli kardemummaa leikkipaistinpannulle, sovitteli legoukkoja legoautoon ja juoksenteli Mauri Mäyräkoira narussa pitkin keittiötä. Onni on hyväntuulinen poikanen, hyvä ruoka ja sen jälkeen siisteyttään kiiltävä keittiö.

Nyt nostan tuoreet leivät uunista ja nautin tuoksuista rauhassa.




Silittelen ylpeänä kasvavaa Tuutumahaani ja keitän iltapäiväteet leivän seuraksi. 

Taidan myös tirauttaa kyyneleen.








" Äiti leipoo hymyellen.
- Kelle leivot, äiti, kellen?

Vielä kysyt - kelles muille;
pienoisille piimäsuille.

Tää on kakku pikku Annin,
tuo on Heikin, tää on Hannin.

Tämän saapi pikku Asta,
joll´ on yksi hammas vasta.

Tehdään muita murakampi,
hiukan muita makeampi.

Oisko onneks´ joka muru!
Siit´ on äidin ainut suru.

Leivät nousee, hiipuu uuni,
miss´ on pienet piimäsuuni?

Kätken kakkuun kaipausta,
sirottelen siunausta.

Rakkautta rahdun verran -
toinen teille leipoo kerran.

Äidin kakku makeaisin,
sitä, ah, jos aina saisin!"

(Ai ai veitikkaa 2012, koonnut Marjaliisa Pitkäranta)