keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Äiti ja nainen samassa paketissa

Välillä unohdan olevani nainen. 
On vain äiti joka pyyhkii lapsensa kasvot puhtaaksi ja katsoo että päällä on puhtaat vaatteet, vaihtaa vaipat ja niistää nenän. Sama äiti unohtaa harjata omat hiuksensa, korkeintaan kiepsauttaa hiukset pikaisesti kiinni ulos lähtiessä ja pukeutuu siihen mikä tulee ensimmäisenä vastaan (samaan johon eilenkin). Sitten ihmettelen taas missä minä olen.

Tätä samaa ihmetellään myös keskustelupalstoilla, vaikka jotkut äidit kivenkovaa väittävätkin olevansa edelleen naisia. Pöh ja pah. Jossain vaiheessa lipsahtaa varmasti niin ettei näe itsessään sitä naista isolla N:llä.

Hätäännys iskee väistämättä. Eihän tämä vain ole pysyvä tila?
Onneksi ei. Repsahtamisen tiedostaminen on jo puolessa matkassa takaisin naiseuteen.

En voi sanoa että olisin repsahtanut, koska olen huolehtinut itsestäni toisella tavalla: lenkkeillyt hiki hatussa ja tukka putkella. Ja niinhän se tukka on välillä unohtunut. Onneksi sentään poika muistuttaa minua huolehtimaan itsestäni etsimällä usein laatikosta "arjaa" (=harjaa). Ehkäpä karua kuontaloani katsellessa Kosti onkin oppinut harjan paikan. Voi ei..

Suurta muutosta prosessiin äidistä naiseksi ei tarvita, vaikka oman haasteensa luo tämä kasvava mahani. Naiseksi itsensä tunteminen oli huomattavasti helpompaa silloin kun odotin Kostia ja työskentelin toimistossa, koska koin että edustavasti pukeutuminen kuului osaltaan myös työhöni. Kuka katsoo minua nyt, kun edes itse ei ehdi peiliin vilkaista? Mutta kun katsoo niin kauhistuu.

Muutos lähtee nyt vastoin kaikkia odotuksia: ulkoapäin.

Onneksi rakas anoppini on kampaaja, joten kynnys laittaa hiukset kuntoon (ja vielä päiväsaikaan taaperon kanssa) ei ole kovin suuri. Poika leikkii legoilla ja äiti saa väriä elämään. Mikään ei piristä naiseutta niin kuin uusi hehkuvanpunainen väri hiuksissa! Kun tuore väri on saatu hiuksiin ja muoto leikattu, on mukavampi joskus laittaa jopa lämpörullat tukkaan!

Taannoinen vaatekaappini siivous auttaa myös tämänhetkistä prosessia, koska kauniit ja naiselliset vaatteeni ovat helpommin löydettävissä. Uusia vaatteita en tällä hetkellä viitsi ostaa, säästän ostokset sitten lähemmäs talvea. Kun vaatteet on järjestelty viisaasti, niiden yhdisteleminen ja valitseminen käy nopeasti aamukiireessäkin. Vaatteiden valinnassa helpottaa myös se, kun valinnan seuraavaksi päiväksi tekee jo edellisenä iltana.

Väsymys vie voimat naisesta niin kuin äidistäkin, mutta kunnon ihonkuorinta tekee hyvää. Etenkin nyt raskaana olen kiinnittänyt enemmän huomiota hyväntuoksuisiin tuotteisiin, siksipä valitsen tuotteet tuoksun mukaan. Freemanin kuorinta-aineet ja naamiot, Lumenen lakalle tuoksuvat kasvovoiteet piristävät raikkailla tuoksuilla.

Kynsilakkaa kynsiin arkena, väriä vaatteisiin, kaikki kauniit korut taas  käyttöön. Äiti tarvitsee myös välillä juttuja joihin ei sisälly lapset sekä puheissa että mahdollisuuksien mukaan tekemisissä.


Eikä aina tarvitsekaan tuntea olevansa muuta kuin Äiti. 

Äiti on ihan hyvä.

torstai 18. heinäkuuta 2013

Mikä saa äidin silmät säihkymään?

Keittiö on tuoksua tulvillaan. 

Ei, se ei ole täysi vaipparoskis vaan ruoka ja tuore leipä.
Keittiö tuoksuu hymylle, pojan ja äidin ilolle. Onnellisuudelle siitä että tänään on hyvä päivä.       Tänään äitiä ei ole purtu, känkkäränkkäkään ei ole ilmaantunut paikalle - ehkä sekin huumaantui näistä ihanista tuoksuista!





















Eikä voi olla ihanampaa tunnetta kuin hyvä päivän aloitus!

Kosti leikki innoissaan itsekseen omilla keittiövälineillään, sirotteli kardemummaa leikkipaistinpannulle, sovitteli legoukkoja legoautoon ja juoksenteli Mauri Mäyräkoira narussa pitkin keittiötä. Onni on hyväntuulinen poikanen, hyvä ruoka ja sen jälkeen siisteyttään kiiltävä keittiö.

Nyt nostan tuoreet leivät uunista ja nautin tuoksuista rauhassa.




Silittelen ylpeänä kasvavaa Tuutumahaani ja keitän iltapäiväteet leivän seuraksi. 

Taidan myös tirauttaa kyyneleen.








" Äiti leipoo hymyellen.
- Kelle leivot, äiti, kellen?

Vielä kysyt - kelles muille;
pienoisille piimäsuille.

Tää on kakku pikku Annin,
tuo on Heikin, tää on Hannin.

Tämän saapi pikku Asta,
joll´ on yksi hammas vasta.

Tehdään muita murakampi,
hiukan muita makeampi.

Oisko onneks´ joka muru!
Siit´ on äidin ainut suru.

Leivät nousee, hiipuu uuni,
miss´ on pienet piimäsuuni?

Kätken kakkuun kaipausta,
sirottelen siunausta.

Rakkautta rahdun verran -
toinen teille leipoo kerran.

Äidin kakku makeaisin,
sitä, ah, jos aina saisin!"

(Ai ai veitikkaa 2012, koonnut Marjaliisa Pitkäranta)

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Kun kissaa kismittää - oma suunniteltu satuhetki

Joskus täytyy jättää jotain tekemättä että voi vain olla läsnä.

Tänään jäi kirjaston satutunti, johon on pitänyt jo monesti mennä. Ei menty tänäänkään, koska tuli huono omatunto siitä että ollaan jatkuvasti menossa. 

Miksi kotona on niin paljon leluja, kun niillä ei saa koskaan leikkiä? 
Miksi sain lisäpakastimen jos sitä ei ehdi laittaa edes käyttökuntoon? 
Niimpä! 

Siis jäimme kotiin.

Voimmehan pitää oman, suunnitellun satuhetken kotonakin, meillähän on käsinukkeja, leluja ja vaikka mitä juuri tällaisia hetkiä varten! Mahtavaa! 

Kirjaksi valitsen Kissa Killin Kiukkupussin (Korolainen, Rönns) sen ihanan tarinan ja tarinassa esiintyvien monien eläinten vuoksi. Kuvassa näkyy mitä tarvikkeita tähän ohjelmalliseen satuhetkeen tarvitaan. Kostin laitan etsimään helpommat tarvikkeet, isompana voikin sitten etsiä vaikka kaikki - eli aarteenetsintä jota seuraa satuhetki aarteilla!



perjantai 12. heinäkuuta 2013

Lapsiperheen kesäpäivä Kuopiossa

Kesä ilman varsinaista lomaa saattaa tuntua kovin kiireiseltä, joten vapaapäivistä, -illoista ja -aamuista kannattaa nautiskella! 

Irtiotto arjesta voi tapahtua ihan lähinurkilla, omassa kotikaupungissa ja edullisesti, hyödyntäen ohjelmatarjontaa/tapahtumia. 

Näin päätin järjestää meidän perheellemme rennon ohjelmallisen, oman perhelauantain. 
(Siitäkin huolimatta että moni muukin saattaa olla samoissa paikoissa juuri lauantaina.)



Meidän lauantaimme 13.7.2013


Aamuherätys tapahtuu yleensä Kostin toimesta noin klo 7, mukava ohjelmallinen päivä on laadittu siis taaperomme päivärytmiin sopivaksi.

Klo 10.30 - 12.00 Piknik Valkeisenlammen rannalla



Valkeisenlammen uimarannan piknik-pöytiä
  • Tarvikkeet: viltti, kosteuspyyhkeitä, hiekkaleluista auto huristeluun ja ämpäri kukkien, käpyjen ja kivien keräilyyn
  • Eväksinä:
    • itsetehtyä focacciaa kasviksilla täytettynä (taaperolle käy ilman täytteitä, kurkku- ja paprikasuikaleita erikseen)
    • pirtelöä (maustamatonta jugurttia, maitoa, mansikoita, banaani, 2 munaa, leseitä, hampunsiemeniä)
    • vettä
    • Taivalkosken Myllyn Talk MURUja naposteluun
    • jälkiruuaksi mahdollisesti jäätelöt läheiseltä jäätelökioskilta (mukaan käteistä)
Piknikin eväät kannattaa olla mahdollisimman helposti syötäviä (ja ravitsevia) etenkin liikkuvalle taaperolle, joka juoksentelee pitkin nurmikkoa. Juoksentelun ja sorsien katselun jälkeen pikkunappulaa luultavasti väsyttää aika lailla!


Klo 12 - 13 Puistokävelyä ja tutustumista Matkustajasataman Taidetoriin

    HiiA-merkkinen lippahattu (uudesta kankaasta)
     ja Design Merv1n haarukkakoru
  • Tällä välin lapsukainen nukkuu ainakin osan ajasta rattaissa ja itse saa tehtyä rauhallisen kävelylenkin ihanissa maisemissa
  • Tärppinä Taidetorilta voisi nostaa näin etukäteen muun muassa 
    • Rytmipaja Räimeen, jossa askarrellaan oma rumpu ja soitetaan sillä yhteisessä esityksessä.
    • Myyjistä kierrätyskankaita hyödyntävän HiiAn
    • Taidenäyttely Tiilipuutarhan, Tulliportinkatu 1 (Kallamarinan makasiini)

Klo 13 - 14 Kahvittelua uudessa Cafe Satamassa, Kauppakatu 1 (vanha Matkustajasataman satamatoimisto)


Klo 14 Myyrän uudet housut / Nukketeatteri Satuaarre, Sataman puisto. Pääsymaksu 5 €.

Loppupäivä sujuu ilman varsinaisia aikatauluja. Liian pitkää päiväohjelmaa ei kannatakaan suunnitella, ettei rennon "lomapäivän" päällimmäiseksi tunnelmaksi nouse stressi ja väsymys.

Automatkalla iltapäivän perhejuhliin Kosti nukkuu luultavasti toiset pikaunet, joten ensimmäisistä unista ei onneksi tarvitse kantaa suurta huolta.

Lopuksi on hyvä mainita, että tämähän on vain suunnitelma josta voi aina poiketa.


Milläköhän muulla tavalla nauttisimme omasta ihanasta kesäkaupungistamme, kotoisasta Kuopiosta?

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Luovu turhasta

 - ja löydä jotain uudelleen!


Toisin sanoen: sadepäivä on hyvä järjestele ja kierrätä -päivä!

Pienen lapsen vaatekaappia tulee järjesteltyä todella usein kasvun myötä, mutta oma vaatekaappi tursuilee vieläkin muun muassa toimistotöihin soveltuvia vaatteita. Nyt kun tiedän että töihin paluuseen menee vielä tovi, voin huoletta järjestellä kaappini (odottavan) kotiäidin tarpeisiin soveltuvaksi. 

Osan vaatteista siirsin joko uudelleen löydettäväksi tai odottamaan talvea/ensi kesää, kun olen taas normaalimitoissa Tuutusen jäljiltä. Vaatekkaappini perusteella voisi sanoa että jopa raskausaikana kaipaan paljon vaihtelua myös vaatteisiin - miksi helposti yhdisteltävät mustat ja valkoiset eivät riitä?

Vaatteita ja muuta itselle turhaksi käynyttä olisi hyvä joko hyödyntää itse toisenlaiseen käyttötarkoitukseen tai  laittaa ne kiertoon joko myymällä tai lahjoittamalla. Kirpputoripöydän pitäminen on ainakin omasta mielestäni kovin työlästä, varsinkin kun kaikki ei koskaan mene kaupaksi vaikka tavara olisikin laadukasta ja järkevästi hinnoiteltua.

Onneksi muitakin vaihtoehtoja kierrätykseen löytyy!

Nettikirppiksistä itse käytän:

  • Facebookin Lasten Kirppis KuopioPääsy vain oman Facebook-profiilin ja ryhmän ylläpidon hyväksynnän kautta. Tavara ja raha vaihtaa omistajaa aina niin että ostaja ja myyjä näkevät toisensa. Kokemusta enimmäkseen ostajan näkökulmasta. Ostettu aidot hyväkuntoiset autot-crocsit, kauko-ohjattava Lauri-auto, ikean mammuttipöytä, välikausihaalari, äitiysvaatteita yms.
  • kuopionkirppari.fi. On toiminut niin myynnin (kännykän, omien vaatteiden, huonokuntoisen veneen, kuivauskaapin), lahjoitusten (annettu ylimääräiset pensaat tarvitsevalle) kuin ostamisen (baby born, hyppykiikku) osalta. Tavara menee hyvin kaupaksi kun on oikein hinnoiteltu!


Kuopiossa lahjoituksia ottavat vastaan muun muassa:

  • Pietarin Lasten Tuki Ry, Pyörönkaari 15. Avoinna arkisin klo 10 - 16. Lahjoitukset toimitetaan Pietariin tarvitseville.
  • Kirpputori ViaDia, Puijonkatu 30. Lahjoitusten tuotto käytetään kokonaisuudessaan Vapaakirkon  lähetys- ja lähimmäistyön hyväksi.
  • PuijolanKirppis, Jalkasenkatu 7 (Pyörön ostoskeskus, Lidl-kauppaa vastapäätä). Lahjoitukset myydään edullisesti, että vähävaraisimmillakin on mahdollisuus ostaa niitä. Tuotto käytetään yhteiseksi hyväksi (Kuopion Setlementti Puijola Ry). 
  • Sophien Puoti, Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tavallisen Toiminnan Talo Kasarmikatu 1. Vastaanotetaan lastenvaatteita, -tarvikkeita ja leluja.
  • Lisäksi Kuopiossa on myös keräyslaatikoita kierrätettäville vaatteille.
Muistathan että kierrätettävien vaatteiden tulee olla ehjiä ja puhtaita! 
Itse vein koko perheen vanhoja vaatteita ja pehmoleluja Pietarin Lasten Tuki Ry:lle, koska halusin lahjoitusten menevän niitä tarvitseville ilman rahanvaihtoa.

Koska kaikki vaatteeni eivät ole kovinkaan kummoisia päällä pidettäviksi, etsin lisää käyttötarkoituksia ettei hyvä kangas menisi aivan hukkaan tai jäisi vain odottamaan kaapin perukoille sitä kuningasideaa
Kankaiden kierrätysideoissa auttavat: Lea huippublogillaan kiertoidea ja Martha Stewartin SUURI ompelu- ja tekstiilityökirja (2010).

Mielessä muhii miljoona ideaa, mutta tässäpä yksi tulos näin kesän kunniaksi (ps. se on mansikka) :


Samalla sain hyvän syyn käyttää ensimmäistä kertaa juhannuksena ukilta saamaani uusvanhaa ompelukonetta. Nyt on taas hyvä hyrryytellä menemään! Niin, ja laittaa vanha kone etsimään uutta kotia..

Mitäköhän muuta keksisi kierrätyskankaille?