Välillä kadehdin siistejä ja valmiita koteja ja pihoja, kunnes ymmärrän etten ole sellainen.
Olen äiti jolla tänään kello yhteen mennessä on tuoretta leipää, itsetehtyä ruokaa ja suunnitteilla ompeluprojekteja ja ristiäiskortti. Pino hyötykirjoja odottamassa pikaista lukemista, tiskivuori ja jauhoa vähän siellä sun täällä. Mielessä miljoona asiaa ja yhteen asiaan keskittyminen on ajoittain hyvin hyvin vaikeaa. Silti jokainen minun asiani rentouttaa vaikka stressaisikin samalla.
Luin eilen kirjasta Lapsi - hoito ja kehitys (vuodelta 1986) että taapero kannattaa ottaa ensin juuri sellaisiin kotitöihin mukaan joista itsekin pitää. Niimpä tänään päästin Kostin ensimmäistä kertaa omalle alueelleni, leipomaan leipää. Pelkäsin että oma keittiöhetkeni häiriintyy ja minun omasta hetkestäni tulee kaoottinen. Ei tullut ja opin että jakaen leipomisen iloa, onni kaksinkertaistuu. Kosti katsoi ihmeissään uunissa paistuvia, itse muotoilemiaan leipiä. Tästä lähtien Kosti saa siis osallistua myös minun mielestäni mukaviin kotitöihin, eikä pelkästään pölyjen huiskimiseen, imurointiin ynnä muihin. Kyllä lapsi tulee siinä mukana, meno ja meininki on vain muuttunut.
Viimeksi kun olimme vanhempieni luona, isäni mainitsi kuinka äiti säheltää montaa projektia yhtä aikaa. Oikeastaan silloin vasta tajusin kuinka samanlaisia me äidin kanssa ollaankaan. Olen aina ajatellut että oma äiti on maailman paras äiti (myös silloin teininä, kun paiskoin ovia..ja sen jälkeen pyysimme nopeasti anteeksi), joten tämän ymmärtäminen ei ole ollenkaan huono asia. Raskaushuuruissa ihanaa jopa kyyneliin asti.
Niin täyttyi tiskikone,
ripustuivat pyykit,
aamulla leivotut leivät hyppäsivät pakkaseen
ja yksi Kostin huivikin valmistui.
Palava rakkaus kotiäitiyteen voidaan julistaa virallisesti alkaneeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti