tiistai 28. toukokuuta 2013

Oli aurinkoinen ja hymyilevä päivä..

Eilen masuvauvamme "Tuutu" potkiskeli myöhään enkä saanut unta, mutta väsymyksestä huolimatta hymyilin onnellisena ja pohdiskelin. Sydämeni alla sykkii jälleen toinen sydän ja se tuntuu NIIN ihanalta! Nyt esikoisemme on päiväunilla ja minä terassilla tuoksuttelemassa lämmintä kesäilmaa. Aurinko on paistanut jo monta päivää ja koko perhe on nautiskellut kesän alkamisesta.

Nyt se on se hetki. 

Nyt voin keskittyä siihen mikä on ollut mielessä jo yli vuoden. Olen pyöritellyt erilaisia aiheita mistä blogissani haluaisin kirjoittaa - fiksua ja jotain ammatillista, liittyen kuitenkin läheisesti nykyiseen elämäntilanteeseeni kotiäitinä ajattelin. 

Äsh! Pyörittelyt sikseen, on toiminnan aika: hömppää sen olla pitää! 

Aion kuitenkin kirjoittaa asioista jotka tekevät minut tai perheeni onnelliseksi. Eilen se oli ystävän seura ja hyvin onnistunut munakoisolaatikko, tänään se voi olla lauluhetki tai askartelut lapsen kanssa ja huomenna joku hyvä niksi helpottamaan lapsiperheen arkea tai piknikki koko perheellä. 

Minä aion löytää ne 
pikkuriikkisetkin onnenmuruset 
jotka on piilotettu jonnekin sotkuisen huushollin, 
känkkäränkän 
ja rähjäisen kotiäidin olemuksen taakse! 

Haastetta, eikö totta? 
Tänään ei, huomenna ehkä ;)

Terveisin Nyt hymyilevä kotiäiti Miia


3 kommenttia:

  1. Oi, onnea "Tuutusta"! Milloin hänen oli määrä tulla maailmaan? :) Anni (ex-työkaveri) alias Molla182

    VastaaPoista
  2. Puolen välin hujakoilla ootellaan Tuutua, lokakuun alussa on laskettuaika :-) Vielä on pitkä odotusaika, mutta eiköhän sen jaksa jännittää.

    VastaaPoista